Paikka: Karjaa, Karis Aika: Pronssikausi, rautakausi Kohde: Kulkuväylät ID: 220400016 Grabben kanava on luonnontieteellisten ajoitusten perusteella keskiaikaan ajoittuva maarakenne, jonka muodostaa merkittävä, kulkemisen ja liikkumisen historiaan liittyvän muinaisjäänteen. Se on kaivettu Lohjan harjun matalimmalle kohdalle nykyisen Karjaan kaupungin keskustan alueelle. Kaivanto on parhaiten hahmotettavissa Kroggårdin tien varrella kahden teollisuuskiinteistön välissä junaradan eteläpuolella. Grabben kanava on alunperin ollut ainakin 500 m pitkä ja ulottunut Mustionjoen rantamilta Kilamosseniin saakka, joka vielä rautakauden lopulla oli Läppträsketin pohjoisinta rantaa. Kaivannon sijainti viittaa siihen, että kaivanto on voinut olla vesistöjä pitkin kulkevan liikenteen helpottamiseksi kaivettu kanavamainen rakenne. Varsinaisesta vesikanavasta ei kuitenkaan ole kyse, pikemminkin kosteapohjaisesta, alusten vetämiseen soveltuvasta urasta. Grabben kanava yhdistää Lohjanjärveltä merelle tuovan vesireitin ja Läppträsketin järven. Sen avulla kulku Lohjanjärveltä Raaseporin linnalle on lyhentynyt huomattavasti. Kanava onkin liitetty Raaseporin linnan rakennushankkeeseen, jolloin sitä pitkin olisi kuljetettu kalkkia sisämaasta Lohjanjärveltä linnan rakennustyömaalle. Raaseporin linnan edeltäjäksi arveltu Jukarsborgin linna sijaitsee Lohjanjärven eteläpuolella järvestä mereen laskevan jokireitin suulla. Grabben kanava on lyhentänut myös reittiä linnojen välillä. | Samaan paikkaan liittyviä muinaismuistoja Samaan paikkaan liittyviä esineitä Sama valmistusaika |